Metsänhoitotöitä marraskuusta 2022 alkaen Määrlahdessa

Loviisan kaupungin puisto-osasto suorittaa marraskuusta 2022 alkaen pienimuotoisia metsänhoitotöitä Määrlahdessa Saaristotien ja Peikkovuorentien välisellä alueella. Metsätöitä tehdään pieni alue kerrallaan. Työmaa-alue eristetään nauhalla, ja sinne on pääsy kielletty.

Rakennus- ja ympäristölautakunnan katselmuskierros Tesjoelle

Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta jatkaa Loviisan taajamien julkisivukatselmuksia 5.10.2022 ja nyt vuorossa on Tesjoki. Huomiota kiinnitetään luvattomaan rakentamiseen, epäasialliseen varastointiin ja rakennusten heikkoon kuntoon. Ympäristönsuojelun kannalta huomioidaan lisäksi jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa haittaa ympäristölle, esimerkiksi roskaantuminen tai ympäristön pilaantumisen vaara.

Ruoppaus Kuningattarenrannan edustalla alkaa 1.7.2022

Ruoppaustyö alkaa Kuningattarenrannan edustalla 1.7.2022. Työ kestää arvioilta kolme kuukautta ja valmistuu syyskuun loppuun mennessä. Ruopattava alue sijaitsee Laivasillan itä- ja pohjoispuolella. Työalue rajataan silttiverholla, joka vähentää samentuneen veden leviämistä meriympäristöön.

Poikkeamislupa pientaloille Strömforsin ruukkiin elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnassa 16.6.2022

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan kokouksessa 16.6.2022 käsittelyssä ovat muun muassa talvikunnossapidon kilpailutus sekä poikkeamislupa minimökkialueelle Strömforsin ruukkiin. Lisäksi ehdotuksena on, että ympäristönsuojelusihteerin nimike muutetaan ympäristöpäälliköksi ja että Panimonrinteen ruotsinkielinen nimi muutetaan Bryggarebrinkenistä Bryggeribrinkeniksi.